Seuraan mm. sivustoa nimeltä http://www.suspicious0bservers.org ja eilen katselin miten tuo suihkuvirtaus kiertää pohjoisen Suomen yli - ja se näkyy taas maan päällä nk. myrskynä. Samalta sivulta näin myös miten edellinen myrsky tuli tänne Savoon katkomaan puita.
Nyt ei oikeasti pitäisi kirjoittaa kun tämä voi kadota sähkökatkon seurauksena. Yksi on jo ollut, näin aamuksi.
Siitä eilisestä. Se verran oli säät avuksi että otin pressun pois katolta ja ryhdyin rimoittamaan aluskatetta kiinni ja asettelemaan ruodelautoja paikoille.
Rimat katolle |
Ruodelaudat kiinni |
Ja nyt aamulla kävely alkoi melko lailla kuten Pinokkiolla.
En ole vielä saanut peltejä mutta kuitenkin, tarkoituksena ei ollut kuitenkaan vielä pressuttaa katto, ei ennen kuin kaikki ruodelaudat olisivat paikoilla.
Pressu takaisin |
Ilma muuttui hetkessä, alkoi heittelemään sadepisaroita ja tuuli tuli tontille kuten pikajuna mutkan takaa. Kun pressu oli sidottu se oli sitten taas "normaalia" kelien suhteen ja puut kumartelivat kohti maata. Olisi voinut repiä aluskatteen ja sellaista en todellakaan halunnut.
Sauna meni päälle ennen aikojaan ja sen jälkeen päätin kokeilla grilliä, syötiin kuitenkin sisällä. Katettu grillini - Kurren Saluuna - on hyvä sääsuoja mutta ei mikään tuulisuoja mikäli jättää luukut auki.
Tänään sitten katsellaan muita hommia - ja niitä täällä riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti